Kaikki meni mukavasti, mutta sitten tuli perjantai. ja repsahdus=karkkia (paljon) . "khglkfdldkdj" suututtaa. syötyä tuli muutenki hyvällä ruokahalulla. Yksi juttu on kuitenkin hassua. Yleensä kaikki mitä syön on ihan terveellistä ja normaalia ruokaa (ei siis pitsaa jne..) . Puuroa ja jogurttia, omenia...sellaista. Syön vain kaikkea tällästä ihan mielettömästi, niin että sattuu. miksi? pitäis kai kysyä joltain psykologilta, jolla ois vastaus kaikkeen tähän. Mutta en kysy. Häpeän tätä kaikkea niin paljon että en halua puhua. Äitille olen jotain kertonut mutta kaiken paljastamiseen en pysty. Ehkä sitten joskus kun kaikki tää on ohi ja tätäkin päiväkirjaa voin lukea hymyillen.

No vaikka söin paljon ja sorruin vielä uudestaan tänään valtavaan irttaripussiin, en kuitenkaan käyny ihan masennuksen pohjalla. Olen uskaltautunut neljän seinän ulkopuolellekin vaikka olo on kuin valaalla (joka odottaa nelosia) Tosin paremminkin voisi olla.

Ensi viikolla olisi tarkoitus olla niin kiirettä, että en yksinkertaisesti ehdi masnetumaan enkä syömään liikaa. Toivottavasti.

Eilen oli hyvä päivä. Jaksoin mennä ulos, nähdä siskon. käydä salilla..ja hymyillä. Eilisen kaltaisina päivinä tuntuu, että kaikki on suurin piirtein hyvin. Ja olen ylpeä itsestäni, en ostanut karkkia. (se on tässä tilanteessa saavutus.) Sain myös sovittua haastattelun tälle viikolle, mahdollinen työpaikka siis. Tarvitsen arkea, muuten masennun kotona, enkä saa itseäni eteenpäin. Toisaalta töissäkäyntikin väsyttää ja sitten ei jaksa tehdä mitään muuta. Mutta nyt haluan ihan mitä muuta tahansa kuin jäädä yksin kotiin kököttämään.

Ja tänään..ei ihan eilisen veroista, mutta ei katastrofikaan. Väsyttää, enkä saa itseäni raahattua eteisen kynnysmaton toiselle puolelle ulos, mutta ehkä se tästä iltaa kohti. Olen päättänyt vielä lähteä ulos. Illalla ainakin salille..Kauppaankin piti mennä, mutta siitä joudun nyt karsimaan. Pienin askelin ;) Syöminenkin on suht kurissa. Taisin kyllä mussuttaa vähän liikaa ruokaa (vai onko kilon jogurttipurkki&muuta mukavaa kerta-annoksena sopiva? hmm...) mutta pysyin kuitenkin melko terveellisellä linjalla. Karkitkin on kaupassa. Pisteet mulle. Ok, kello on vasta vähän vaille kaksi, mutta aion taistella koko pitkän päivän.

"Pikkuhiljaa hyvää tulee." Itse vain olen sellainen ihminen, joka usein ajattelee "kaikki tänne nyt ja heti", muutokset pitäis tapahtua sekunneissa. Ja mua ärsyttää ihmiset, jotka on hitaita.

Mutta nyt sitten pitäis itse muuttua ja se ei taatusti tapahdy yhdessä yössä. Eikö edes kahdessa, vaikka mä niin tahtoisin. Viimeset kuukaudet on menny vaan alaspäin ja alaspäin, koko ajan huonompaan suuntaan, vaikka kaiken pitäis olla hyvin. Itse heräsin ajatukseen siitä, että koska mä oon ihan aidosti viimeks nauranu. Se oli maaliskuussa 2006. Jotain on siis ehkä pielessä. Jatkoin ajattelua ja huomasin, että enhän mä ole tuntenut vahvasti mitään pitkään aikaa. En oo ollu tosi vihanen enkä edes itkeny.

Eilen itkin. Se on uuden alku pakko olla. Viime kesään asti mulla oli kai jonkun näkönen anoreksia. Ei se paino mulle itelle iso asia ollu, mutta ahdistuin, kun päivittäin joku sanoi: "oot niin kamalan laiha". Sitten se kai käänty bulimiaan tai johonki ahmimishäiriöön, en tiiä ja sama se. Enää en tahdo sairastaa yhtään mitään. Haluisin, että ruoka on mulle yhdentekevää, sellaista kun se oli silloin kun mä olin vielä onnellinen.

Syömishäiriö vai masennus? Kumpi oli eka? Ja kumpi lähtee vikaa? Mistä nää alko? MIKÄ HELVETTI MENI VIKAAN MUN KOHDALLA!?

Tavoitteena on siis päästä eroon molemmista ja toivottavasti tää päiväkirja auttaa siinä. Voin purkaa ajatuksia, koskaa puhua en osaa enkä edes halua. Tahdon, että ensi kesä on yksi elämäni onnellisimmista. Nyt sen eteen pitää alkaa tekemään töitä.